Idea- ja innovaatiokilpailujen järjestämiseen uusi digitaalinen alusta

Keksintösäätiö on kehittänyt innovaatiokilpailualustan tarjotakseen verkkoympäristön erilaisten kilpailujen järjestämistä varten omakustannushintaan. Tarkoituksena on luoda ja aktivoida keksintö- ja innovaatiotoimintaa sekä rohkaista tuomaan esiin varhaisen vaiheen ideoita. 

Innovaatiokilpailualustan avulla eri tahot voivat järjestää omia kilpailujaan, kutsua innovaattoreita osallistumaan niihin ja tuomaan kilpailuun mukaan omia tuomareitaan arvioimaan innovaattoreiden jättämiä ehdotuksia. Alustaratkaisu mahdollistaa moniammatillisen idean arviointi-, sparraus- ja kehittämispalvelun tuottamisen yritysten ja innovaattoreiden tarpeisiin. Idea- ja innovaatiokilpailun järjestäminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Innovaatiokilpailualustaan kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella Signicat-palvelun kautta. Sekä innovaattoreiden että tuomareiden ja kilpailun järjestäjien vahva tunnistaminen on edellytys palvelun käyttämiseen. Kilpailuihin osallistuvien innovaattorien ehdotuksia ja henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti ja turvallisesti.

Kilpailualusta on nyt testausvaiheessa ja se pilotoidaan syyskuussa Satakunnassa järjestettävässä innovaatiokilpailussa. Syksyllä alustalla järjestetään myös Kymenlaakson Ideakymi-kilpailu 2025. Näistä kilpailuista saadun palautteen perusteella alustaa tullaan edelleen jatkokehittämään. 

Innovaatiokilpailualusta ja siitä saatu palaute luovat myös lisäarvoa Keksintösäätiön IdeajalostamoTM-palvelun kehittämistyölle. IdeajalostamoTM on Keksintösäätiön digitaalisen korkean luottamuksellisuuden toimintaympäristö, jossa keksijät, innovaattorit, liiketoiminnan kehittäjät, innovaationeuvojat ja asiantuntijat voivat tietoturvallisesti asioida keskenään. Luottamuksellisuus on yksi keskeisiä tekijöitä uusien liiketoimintakontaktien luomisessa.

Lisätietoa innovaatiokilpailualustasta ja kilpailujen järjestämisestä

Innovaatiokilpailualusta on toteutettu osana Satakunnan Kasvualusta – uusille urille ja innovaatioille -hanketta. Hankkeessa edistetään yritysten kasvua ja uusien innovaatioiden syntymistä. Keksintösäätiön lisäksi muut hankkeen toteuttajat ovat Satakunnan elinkeino- ja kehitysyhtiö Prizztech Oy ja Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy (SAMK). Hanke on Euroopan Unionin osarahoittamaa.